keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Nojatuolin uusi elämä

Nojatuoli on saamassa uuden elämän. Vanhat kerrokset on nyt purettu ja istuinosaan on rakentunut satulavyöpohja, jousitus, meriheinäkerros ja kaksi kerrosta säkkikangasta. Verhoilu-täytekakku jatkaa rakentumista hiljalleen.

Purkamisvaihe
 

Uuden rakentamista

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Puhdasta tulee


Viime vuoden puolella olleella saippuakurssilla syntyi aika määrä puhdistusainetta. Valmistin kurssilla kuutta erilaista saippuaa, joista neljä oli niin hyvää, että sitä saattoi antaa myös muillekin. Kaikissa valmisteissani on pääraaka-aineena kookosrasva, oliiviöljy ja rypsiöljy. Lisämausteina pikakahvia, kamomillaa, kehäkukkaa ja nokkosta. Tuoksua saippuoihin lisäsin eteerisestä sitruuna- ja laventeliöljyistä. Oma suosikkini on sitruunalla hajustettu nokkossaippua.




perjantai 3. tammikuuta 2014

Ohutta ja nopeaa

Paksuilla puikoilla ja ohuella langalla syntyy nopeasti valmista. Neuleliivi on toteutettu kaksisäikäisestä villalangasta peräti kuutosen puikoilla. Ruskea ja vihreä lanka ovat kasvi- ja sieniväreillä värjättyjä.
Neule valmistui hyvin nopeasti, sillä yläosakin on kaarrokkeena eli yhtää saumaa ei tarvinnut ommella eikä nurjia silmukoita neuloa. Ohje sovelluttu malli hurmaavasta Islantilaisia neuleita -kirjasta. Mallin nimi on Hraði eli Nopsa :) Alkuperäisessä mallissa olisi myös hihat, mutta pelkkä liivikin on riittävän lämmin sisällä pidettäväksi.



keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uusi vuosi ja uusi pipo

Neulomisinnostuksen valtaamana valmistui useamman vuoden kaapissa majaillut pipon aloitus ihan valmiiksi asti. Lanka on Novita Puro, värinä Kanerva. Mallikin on sovellettu ohje Novitalta. Koekäytössä pipo vaikutti juuri sopivalta lauhaan talveen!


perjantai 6. joulukuuta 2013

Havun tuoksua

Ja vähän kanelinkin... Kranssi-innostus on jäänyt tänä vuonna ihan loppuvuoteen! Viime vuonna tuli tehtyä kransseja enemmän ja vähemmän. Mustikkakranssi alkoi olla jo melko ruskettunut, joten sen päälle sai näppärästi tehtyä uuden havukranssin. Koristeena kranssissa on muutamia kanelitankoja, lumimarjoja ja pikku rusetti.


lauantai 30. marraskuuta 2013

Talvi saapuu

Lumi alkaa jäädä maahan ulkona ja hiutaleita leijailee nyt myös ikkunoiden välissä. Netissä tuli vastaan ihania hiutalemalleja. Toteutin hiutaleet kopiopaperista ja lopuksi kastoin ne parafiiniin. Ihan mukavan keveännäköisiä, vaikka silkkipaperin ohuus olisi ollut täydellisintä ;)



keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Värikästä

Käsityökoulussa valmistui syksyn päätteeksi kangasväreillä värjätty kassi. Kankaana on paksuhkoa intianpuuvillatyyppistä kangasta ja taskussa ohuempaa puuvillaa. Kankaan värjäys tapahtui maalaamalla erilaisia värisekoituksia ja ruttaamalla kangasta tämän jälkeen. Hauskaa ja rentouttavaa puuhaa!