sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kone ilman sähköä

Löysin pitkään haaveilemani aidon Singerin. Eniten varmaan kiehtoo koneen kauneus, mutta onnistuin saamaan myös toimintakuntoisen koneen. Koneen sarjanumerosta päätellen Singerin sivuilta tämä yksilö olisi valmistettu vuonna 1909. Koeajona valmistui sähkökoneelle uusi huppu omasta kangasvarastosta löytyneestä kankaasta. Vanhan koneen laatikosta löytyi kaunista koristenauhaa ja se tuli somisteeksi huppuun. Poljettavalla koneella ajo oli hauskaa, sujuvaa ja yllättävän nopeaa :)




lauantai 13. lokakuuta 2012

Lokakuun ikkunat

Palleroporonjäkälät ovat ikkunan välissä niin söpöjä, että niitähän piti saada. Ikkunoissa ei ole tosin edes ollut huurtumisongelmaa, minkä takia jäkälää perinteisesti käytetään ;)

Samalla pelargoniat vaihtuivat kanerviin ja amarylliskin alkoi jo kukkia. Kanervien seassa on vähän led-valoja. Amaryllis sai tummanpunaisen kaverin, joka nöpöttää vielä sipulivaiheessa. Seuraavaksi taitaa olla aika uusille talvikeittiöverhoille.



sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Mustikkakranssi

Korpimaastosta löytyi jo lähes lehtensä heittäneitä mustikanvarpuja ja toteutin pitkään suunnittelemani mustikanvarpukranssin. Tosi mukava materiaali käsitellä, kun ei pistele ja taipui tuoreena hyvin. Yhteen kranssiin meni täysi muovikassillinen varpuja.


lauantai 6. lokakuuta 2012

Väännetään rautalangasta

Punontamateriaali vaihtui paperista metalliin käsityökoulussa. Tuloksena pari mininaulakkoa ja sydänsarja. Langankäsittely kauniille mutkille vaatii hieman tutustumista materiaalin ominaisuuksiin ;) Ohutta lankaa on tullut käytettyä aiemmin kukkakimpuissa helmien kanssa, mutta on kyllä paljon helpompaa saada taipumaan kauniisti.



perjantai 5. lokakuuta 2012

Upp Amaryllis!

No, sehän on jo upp-vaiheen kasvanut kaupassa :) Kotona saa odottaa siis vain kukkavaiheen tuloa ;) Amaryllis istahti itsetehtyyn betoniruukkuun, jonka avulla pysynee pystyssä kukkkienkin kanssa. Pitäisiköhän toiseen samanlaiseen ruukkuun hommata vielä ennen upp-vaihetta oleva sipuli.


Amarylliksen myyntilapun kukkalupaus