keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Nojatuolin uusi elämä

Nojatuoli on saamassa uuden elämän. Vanhat kerrokset on nyt purettu ja istuinosaan on rakentunut satulavyöpohja, jousitus, meriheinäkerros ja kaksi kerrosta säkkikangasta. Verhoilu-täytekakku jatkaa rakentumista hiljalleen.

Purkamisvaihe
 

Uuden rakentamista

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Puhdasta tulee


Viime vuoden puolella olleella saippuakurssilla syntyi aika määrä puhdistusainetta. Valmistin kurssilla kuutta erilaista saippuaa, joista neljä oli niin hyvää, että sitä saattoi antaa myös muillekin. Kaikissa valmisteissani on pääraaka-aineena kookosrasva, oliiviöljy ja rypsiöljy. Lisämausteina pikakahvia, kamomillaa, kehäkukkaa ja nokkosta. Tuoksua saippuoihin lisäsin eteerisestä sitruuna- ja laventeliöljyistä. Oma suosikkini on sitruunalla hajustettu nokkossaippua.




perjantai 3. tammikuuta 2014

Ohutta ja nopeaa

Paksuilla puikoilla ja ohuella langalla syntyy nopeasti valmista. Neuleliivi on toteutettu kaksisäikäisestä villalangasta peräti kuutosen puikoilla. Ruskea ja vihreä lanka ovat kasvi- ja sieniväreillä värjättyjä.
Neule valmistui hyvin nopeasti, sillä yläosakin on kaarrokkeena eli yhtää saumaa ei tarvinnut ommella eikä nurjia silmukoita neuloa. Ohje sovelluttu malli hurmaavasta Islantilaisia neuleita -kirjasta. Mallin nimi on Hraði eli Nopsa :) Alkuperäisessä mallissa olisi myös hihat, mutta pelkkä liivikin on riittävän lämmin sisällä pidettäväksi.



keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uusi vuosi ja uusi pipo

Neulomisinnostuksen valtaamana valmistui useamman vuoden kaapissa majaillut pipon aloitus ihan valmiiksi asti. Lanka on Novita Puro, värinä Kanerva. Mallikin on sovellettu ohje Novitalta. Koekäytössä pipo vaikutti juuri sopivalta lauhaan talveen!


perjantai 6. joulukuuta 2013

Havun tuoksua

Ja vähän kanelinkin... Kranssi-innostus on jäänyt tänä vuonna ihan loppuvuoteen! Viime vuonna tuli tehtyä kransseja enemmän ja vähemmän. Mustikkakranssi alkoi olla jo melko ruskettunut, joten sen päälle sai näppärästi tehtyä uuden havukranssin. Koristeena kranssissa on muutamia kanelitankoja, lumimarjoja ja pikku rusetti.


lauantai 30. marraskuuta 2013

Talvi saapuu

Lumi alkaa jäädä maahan ulkona ja hiutaleita leijailee nyt myös ikkunoiden välissä. Netissä tuli vastaan ihania hiutalemalleja. Toteutin hiutaleet kopiopaperista ja lopuksi kastoin ne parafiiniin. Ihan mukavan keveännäköisiä, vaikka silkkipaperin ohuus olisi ollut täydellisintä ;)



keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Värikästä

Käsityökoulussa valmistui syksyn päätteeksi kangasväreillä värjätty kassi. Kankaana on paksuhkoa intianpuuvillatyyppistä kangasta ja taskussa ohuempaa puuvillaa. Kankaan värjäys tapahtui maalaamalla erilaisia värisekoituksia ja ruttaamalla kangasta tämän jälkeen. Hauskaa ja rentouttavaa puuhaa!




perjantai 6. syyskuuta 2013

Lämmin syyskuu

Kesäkukat jatkavat kukintaansa kesälämpötilassa. Illat pimenevät sen sijaan vauhdilla.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kellarissa tapahtuu

Kellarin ehostus jatkui. Oven maalivalinta ei ollut ihan helppo ja nyt on yksi ylimääräinen purkki Uulan pellaöljymaalia väriä Safiiri. Toinen erä oli juuri oikeaa (väriltään Meri) ja samalla keikalla vaihtui maali petrooliöljymaaliksi. Tällä maalilla pääsi kertasivelyllä, kun pellavaöljymaalia olisi pitänyt varmasti levittää useampi kerros ja sopivia maalausilmoja ei välttämättä enää juuri tulisi. Samaa maalia tuli myös kellarin sisäoveen ja ikkunanpuitteisiin. Kellarin vakituiset asukkaat hämähäkit eivät oikein pitäneet maalista niiden seittialueilla ;)

torstai 8. elokuuta 2013

Kalkkimaali

Kellarissa olisi paljon kunnostamista, josta tämän kesän toteutuksena on kalkkimaalausta seinille. Muuttaa kivasti ilmettä raikkaammaksi.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Hellepäivä

Mustanmerenruusu nauttii aurinkokylvystä.

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Suuri kesäprojekti

Heinäkuun projektina oli suuri mattoprojekti. Projekti alkoi kangaspuiden siirrolla ja kokoamisella. Puut on tehty käsin 60-luvulla ja puita purettaessa olivat kiilat yms. jääneet jonnekin. Jonkin verran sai siis tehdä uutta varustelua puihin. Loimen laitto puihin sujui ihmeen näppärästi, vaikka edellisen kerran on hommaa tullut tehtyä kauan sitten. Kaiken tämän jälkeen pääsi suunnittelemaan mattoja, leikkaamaan kuteita ja lopulta kutomaan!

Projektin tuotoksena syntyi kaksi mattoa: 3- ja 2-metrinen. Kude on aitoa räsymatonkudetta eli muistorikkaita vaatteita ja muita liinavaatekankaita, joita on hauska katsella jatkossa keittiön lattialla uusiokäytössä :)



lauantai 6. heinäkuuta 2013

Ruusut

Uusi Pinktopia-ruusu (easy elegance -lajike) avasi ensimmäisen kukkansa. Se näyttää hyvin terveeltä ja kosteuttakin sietävältä. Viime kesän Louise Odier -ruusuista talvehti vain toinen. Liioitellun tiivis kukka ei näytä olevan sateen kestävä... Aika paljon pilkkuja ja lehdet karisevat ennen aikojaan. Harmi.


sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Sateen jälkeen

Pionionnea, ei tosin omassa pihassa :)

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Puuta ja villaa

Villapallerot ja puuhelmet ovat odottaneet inspiraatiota ja nyt sen hetki tuli. Villapallojen läpäisy nahkanyörillä ei ollut ihan helppoa, mutta tekniikka kehittyi ja syntyi useampikin koru.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Keskikesän kukkijat

Kukkapenkissä on nyt vuorossa suviruusu, neidonkurjenpolvi ja pikkuinen luhtaesikko. Ikkunalaudan kesäkukkijoina ovat tänä vuonna valkoinen kerrottu riippapelargonia ja punainen riippapelargonia. Valkoinen vaikuttaa viihtyvän paljon paremmin kuin punainen.



torstai 13. kesäkuuta 2013

Juhannus-kliivia

Ihanaa, se kukkii taas! Pari vuotta se ei ole pitänyt siirtelystä ja nyt pohjoispuolen ikkuna onkin niin ok, että kliivia teki hienon kukkatertun. Tämä yksilö on juhannuskukka eli aina kukkinut kesäkuussa.


maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kesä etenee

Sipulikukat ovat vielä loistossaan, mutta kukinta etenee lämpimän sään takin nopeasti. Tulppaanit Flaming flag ja valkoinen Sapporo ovat ihastuttavia. Samaan aikaan tuli kukkaan myös valkoinen narsissi Thalia. Perennoihin täydennystä puutarhakaupasta pinkkien pikkusydänten seuraksi valkoinen särkynyt sydän.




torstai 23. toukokuuta 2013

Täydellinen tuoksu

Puutarhakaupasta keväällä hankittu minisitrus alkoi kukkia uudestaan. Appelsiininkukan tuoksu on täydellinen!

maanantai 20. toukokuuta 2013

Kesä kukkii

Sypressi, huovinkukka, marketta, härmesalvia ja iso samettikukka muodostivat kesäryhmän.