keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Värikästä

Käsityökoulussa valmistui syksyn päätteeksi kangasväreillä värjätty kassi. Kankaana on paksuhkoa intianpuuvillatyyppistä kangasta ja taskussa ohuempaa puuvillaa. Kankaan värjäys tapahtui maalaamalla erilaisia värisekoituksia ja ruttaamalla kangasta tämän jälkeen. Hauskaa ja rentouttavaa puuhaa!




perjantai 6. syyskuuta 2013

Lämmin syyskuu

Kesäkukat jatkavat kukintaansa kesälämpötilassa. Illat pimenevät sen sijaan vauhdilla.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kellarissa tapahtuu

Kellarin ehostus jatkui. Oven maalivalinta ei ollut ihan helppo ja nyt on yksi ylimääräinen purkki Uulan pellaöljymaalia väriä Safiiri. Toinen erä oli juuri oikeaa (väriltään Meri) ja samalla keikalla vaihtui maali petrooliöljymaaliksi. Tällä maalilla pääsi kertasivelyllä, kun pellavaöljymaalia olisi pitänyt varmasti levittää useampi kerros ja sopivia maalausilmoja ei välttämättä enää juuri tulisi. Samaa maalia tuli myös kellarin sisäoveen ja ikkunanpuitteisiin. Kellarin vakituiset asukkaat hämähäkit eivät oikein pitäneet maalista niiden seittialueilla ;)

torstai 8. elokuuta 2013

Kalkkimaali

Kellarissa olisi paljon kunnostamista, josta tämän kesän toteutuksena on kalkkimaalausta seinille. Muuttaa kivasti ilmettä raikkaammaksi.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Hellepäivä

Mustanmerenruusu nauttii aurinkokylvystä.

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Suuri kesäprojekti

Heinäkuun projektina oli suuri mattoprojekti. Projekti alkoi kangaspuiden siirrolla ja kokoamisella. Puut on tehty käsin 60-luvulla ja puita purettaessa olivat kiilat yms. jääneet jonnekin. Jonkin verran sai siis tehdä uutta varustelua puihin. Loimen laitto puihin sujui ihmeen näppärästi, vaikka edellisen kerran on hommaa tullut tehtyä kauan sitten. Kaiken tämän jälkeen pääsi suunnittelemaan mattoja, leikkaamaan kuteita ja lopulta kutomaan!

Projektin tuotoksena syntyi kaksi mattoa: 3- ja 2-metrinen. Kude on aitoa räsymatonkudetta eli muistorikkaita vaatteita ja muita liinavaatekankaita, joita on hauska katsella jatkossa keittiön lattialla uusiokäytössä :)



lauantai 6. heinäkuuta 2013

Ruusut

Uusi Pinktopia-ruusu (easy elegance -lajike) avasi ensimmäisen kukkansa. Se näyttää hyvin terveeltä ja kosteuttakin sietävältä. Viime kesän Louise Odier -ruusuista talvehti vain toinen. Liioitellun tiivis kukka ei näytä olevan sateen kestävä... Aika paljon pilkkuja ja lehdet karisevat ennen aikojaan. Harmi.